Fantasiaotuksia ja Punaisen kirjan varpusia

Perjantaina julkaistiin Punainen kirja. Varpunen on erittäin uhanalaisten listalla.  Varpunen.

Nyt on maanantai ja minä olen menossa töihin.

Seiskaluokka odottaa. Meneillään on ihana tehtävä. Sellainen, jossa suurin osa onnistuu paremmin kuin luulikaan ja vain muutama jättää tekemättä kokonaan. Tehtävä, jossa saa kokeilla rajojaan ja syvyyssunnassa on tilaa. Tehtävä, jossa kuvan kautta hämmästellään miten ihmeellinen onkaan luonto ja maailma, loppuun saakka hiottu ja ääretön. Tehtävä, jossa sukelletaan luonnon moninaisuuteen tavalla, josta jokainen saa kiinni.
Fantasiaeliö. Yhdistele, ihmettele, keksi. Vie tuttu tuntemattomaan ja toisinpäin. Katso tarkasti mallia, tutki omaksesi jokainen sulka ja suomu. Hämmästy.


Tänään aloitetaan tehtävän toinen osa. Siinä kirjoitetaan oman mielikuvituksen tuote eläväksi. Tehdään esitelmä tai wikiartekkeli jostakin, jota ei ollut vielä hetki sitten olemassa. Määritellään käyttäytyminen, lisääntyminen, tuntomerkit ja levinneisyys. Tehtävä ei ole helppo, mutta onnistuessaan aiheuttaa suuria oivalluksia.

Lisään tehtävään uhanalaisluokituksen, jotta voimme puhua Punaisesta kirjasta. Lisään ilmastodiagrammit, jotta voin vielä kerran sanoittaa; miten ihmeellinen onkaan luonto! Miten kaikki liittyy kaikkeen ja jokainen jokaiseen. Ei ihmismieli ikinä pystyisi keksimään sellaista, minkä luonto on kehittänyt tuhansien ja miljoonien ja miljardien vuosien aikana.
Päätän näyttää kuvan, jossa ihminen ei seisokaan luomakunnan kruununa vaan keskellä, yhtenä monista.
Tahdon kertoa säikeistä, jotka muodostavat köyden. Onnen mittareista. Valinnoista. Vaikuttamisesta.

Tunnilla

Tunnin alkaessa en ole valmis. En tietenkään ole. Milloin ihminen on valmis kertomaan seiskaluokkalaisille meteoriitista, johon meitä verrataan? Pääskysistä, joita kohta ei enää ole?
Sitäpaitsi olen myöhässä. Välitunnilla opehuoneessa puhuttiin taas vuosityöajasta, jonka palkkalaskelmat aiheuttavat enemmän tunteita ja keskustelua kuin yksikään Punainen kirja tai muu maailmanlopun merkki koskaan voisi.

Levottomat kuuntelevat huonosti. Kerron hömötiaisesta ja se naurattaa keskenkasvuisia kimeä-äänisiä takapenkkiläisiä. Koska hömö on melkein kuin homo. Kerron luonnon ihmeellisyydestä ja siitä, miten omalle eliölle pitää keksiä ominaisuuksia, miettiä miten se elää ja lisääntyy, pesii ja käyttäytyy. Taas kikatuttaa. Hömöt lisääntyy. Kerron valinnoista ja yksi huutaa, että kun se naudan liha nyt vaan on niin hyvää- enkä ehdi vastaamaan ennen kuin kysyjän mielenkiinto on jo kadonnut jonnekin kauas. Ovella koputtaa joku. Yksi laittaa kyniä toisen huppuun. Yksi kysyy milloin päästään piirtämään.
Pöytäryhmällinen katsoo silmät suurina ja säikähtäneinä kun kerron sukupuuttoaallosta ja ihmisen osuudesta siihen. On selvittävä noin kahdella lauseella, sillä tämä pakka leviää käsiin aivan juuri.
Tiivistän.
Unohdan mainita sekä perjantain mielenosoituksen että suunnnitteilla olevan miehiläistarhan. En muista edes Korso Valittaa- porukkaa.
On harvinaisen levotonta. Yleensä osaan paremmin. Yleensä pidän tästä työstä.

Päästään vihdoin töihin. Jotkut miettivät kannattaisiko ensin määrittää levinneisyyskartta ja sitten tutkia ilmastodiagrammeja ja kasvillisuusvyöhykkeitä ja sitten päättää ravinto vaiko toisinpäin.
Lupaan plussaa bilsannumeroon, vaikkei ole minkäänlaisia valtuuksia tehdä niin. Yksi ei tee mitään, koska on jo kuulemma valmis, vaikkei ole aloittanutkaan.

Koulunkäyntiavustaja on pitkällä sairaslomalla eikä sijaista ole löytynyt. Seison toinen jalka käytävällä ja toinen luokan sisäpuolella ja selvitän invavessan edessä tapahtunutta härdelliä. Kukaan ei ole tehnyt mitään muuta kuin vähän kokeillut kahvasta onko ovi lukossa ja sitten on pikkusen taklittu ja tehty hodareita, liiskattu yksi ihminen kahden väliin, ja sitten ehkä vähän tönitty ja osuttu oveen, mutta mitään ei tahallaan olla todellakaan tehty, ei tietenkään, mitä sä selität. Samaan aikaan on sisällä ollut yksi, joka on kauhuissaan yrittänyt selvitä tästäkin koulupäivästä ja vessareissusta kun lauma on ollut tulossa ovesta läpi, huutanut ja pelotellut.
Valehtelevat ja tiedän sen. Tekee mieli sanoa, että yhtenä päivän sinä heräät ja ymmärrät. Makaat yksin sängyssäsi ja muistat miten kiusasit etkä antanut mitään mahdollisuuksia. Muistatkohan silloin myös hömötiaiset? Onkohan niitä silloin enää?

Väsyttää. Harvemmin on näin hankalaa.

Huomenna

Huomenna olen valmiimpi. Osaan valita sanani paremmin. Ehkä vaihdan hömötiaset joksikin toiseksi lajiksi. Uhanalaisia lajeja on Suomessa nyt 2667. Valinnanvaraa riittää.

Jokainen tavoitettu seiskaluokkalainen on yksi enemmän kuin ennen. Kyllä joku yli sadasta oppilaasta kuulee ja ymmärtää. Joku miettii kahdesti ennenkuin ostaa, joku lähtee mielenosoitukseen, joku rakentaa pihalleen sen hyönteishotellin, josta minä unohdin mainita.

Pakkohan sen on mennä niin.
Ei varpuset voi vaan kadota.

Kirjoitan kalenteriin: "Muista palata pelästyneiden luo. Istu viereen, kysy työstä ja eliöstä, juttele hiljaisella äänellä maailmasta. Kuuntele."
















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mahtavat meemit

Rehtorin ja Adan mielipidekirjoitus

Sademetsään samantien