Teppo, yhdensortin ihme

Ensi kerralla kun yritän hahmottaa mikä on peruskoulussa mahdollista ja mikä ei ajattelen lämmöllä teppoa.
Hesari kirjoitti siitä hyvän jutun, josta kannattaa aloittaa tutustuminen. 

Teppo on työelämäpainotteista perusopetusta, joka nostattaa innostuneita ja ylpeitä huokauksia koulussa. Se on Vantaan jättiläisinvestointi, joka koskettaa noin yhtä (koko Vantaan tasolla) tai korkeintaan muutamaa (mukana olevat yläkoulut) prosenttia oppilaista. Teppo on rohkea ja hyvä avaus ja meillä ainakin se TOIMII. Teppo vastaa tarpeeseen ja tekee koulusta paremman paikan. Toimivuutta en hämmästele, perusteet ovat hyvät. Resurssien määrää sen sijaan en voi lakata ihmettelemästä. Heijaan kateuden ja ihailun välimaastossa.

 

Tepolle on annettu aivan jättiläismäiset resurssit.

Näin olen asian ymmärtänyt: 

Ensinnäkin Teppo-ohjaajat eli opot tai opet saavat teppoiluun OPETUKSETONTA aikaa 16-23 tuntia viikossa. Oppilaat ovat omilla tunneillaan aineopen kanssa ja teppo-opo ottaa ehkä yhden sieltä keskusteluun tai sitten hoitaa muuten vaan taustoja kuntoon ja saa siitä samaa liksaa kuin tavallisesta oppitunnista, joka sisältää suunnittelun, arvioinnin ja ihan älyttömän määrän kaikenlaista muuta. Tavallisella riviopettajalla on opetustunteja viikossa 18-24 opetusvelvollisuudesta riippuen, joten käytännössä teppoilija saa melkein täyden opettajan palkan vain muutamalla hassulla opetustunnilla viikossa.
Teppoilussa on kuulemma hommaa eikä luppoaikaa jää, ei siinä mitään, palkka lienee ansaittu. Meidän mahtava teppo-tyyppi vieläpä pitää siinä samalla klinikkaa ja mahdollistaa osaltaan huomattavan määrän tukea muillekin kuin teppo-oppilaille. Onnistuipa eräs sademetsäkampanjakin hänen tuellaan, itse en olisi ikinä ehtinyt. Mutta ei hänenkään olisi pakko. Teppo-opo voi ymmärtääkseni myös keskittyä ihan luvalla vain ja ainoastaan teppoiluun.
Vertailuksi; ilmastokasvatukseen on resurssoitu NOLLA opetuksetonta tuntia. Kaikki tehdään oman työn ohessa, sivussa ja lisäksi. 

Toiseksi eri koulujen teppo-opoilla on koulutuksia, tapaamisia, yhteistyötä ja hyvä tukiverkko. Ei mitään vapaaehtoisia iltatapaamisia vaan ihan oikeaa palkallista työaikaa. Lisäksi ainakin meillä on vielä koulun sisällä opettajatiimi mukana suunnittelemassa. Aivan mieletön panostus sekin (tähän on todettava, että meillä on myös oma tiimi tekemässä Radikaalia toivoa <3 ). Kukaan ei oleta, että teppo hoituu kuin itsestään, läpileikkaavasti ja yhteisin ponnistuksin, vaikkei se liity yhteenkään oppiaineeseen suoraan.

Kolmanneksi, ja tämä hämmästyttää ehkä eniten, kaikki koulun opettajat joutuvat rukaamaan opetustaan. Kun luokalta on pari tyyppiä teppo-jaksolla, täytyy muiden keskittyä johonkin, joka ei ole oppiaineen kannalta sitä kaikkein oleellisinta faktaa. Tämäkin on minusta oikein hyvä.... faktapainotus jää sivuun hetkeksi, mutta olen aivan hämmästynyt siitä, miten helposti opettajat siihen suostuvat! Yleensähän alkaa armoton mekkala, jos aineopettajan autonomiaan yritetään kajota. 

Lisäksi opettajat keksivät ihan uudenlaisia avauksia omiin oppiaineisiinsa; miten autokorjaamolla voisi ottaa huomioon myös kuvataiteen tai ratsastustallilla kemian? Tämäkin on minusta varsin kiinnostavaa ja terveellistä, mutta vaatii opettajalta oman ajattelun avaamista ja aikaa.

Tepon kainaloon Ilpo?

Yritän välttää katkeroitumista ja epäreiluuden tunnetta ja kääntää tepon mahdollisuudeksi. En halua moittia teppoa enkä vaikeuttaa sen olemassaoloa vaan haluan sen kainaloon! Teppo on esimerkki siitä, että myös jähmeän koulun sisällä voi tapahtua kummallisia asioita, jos JOHTOPORTAAN ja RESURSSIENVARTIJOIDEN tahtotila on kohdallaan.

Mitä tapahtuisi, jos koulussa olisi tepon kainalossa ILPO- ilmastopainotteista perusopetusta? Jos kerran koko koulu taipuu jo teppoiluun muutaman prosentin takia, miksei voisi olla myös toista porukkaa tekemässä toisenlaista, vähintään yhtä tarpeellista hommaa? Oppimisen keskiössä olisi työelämätaitojen sijaan suurten kokonaisuuksien ymmärtäminen, visiointi ja luovuus ja kaikki ilmastokasvatuksen mahdollisuudet ja tulevaisuuden tarpeet, joihin nykykoulu ei vastaa. Henkilöt, jotka hyötyvät systeemiajattelusta maailmansa hahmottajana saisivat ajan ja paikan, joka on jotakin muuta kuin perusluokka peruskoulussa? Tunteet, tarinallisuus ja keskustelut saisivat oman kohtansa nuoren ihmisen kasvun tukijana.
Kouluvuoteen voisi liittyä vaikkapa parin koulun ja jonkun muun tahon yhteinen ilmastoleiri (bondailua, verkostoja, tietoa, vaikuttavia tekoja, toivoa), vierailuja (yritykset ja yhteisöt, jotka rakentavat parempaa maailmaa), kampanjointia, turvallisia keskusteluita ja kaikkea sitä, jolle ei ole koskaan aikaa. 

Ilposta olisi mieletön hyöty niin oppilaille kuin koko maailmallekin ja se varmasti parantaisi oppilaiden hyvinvointia ja mahdollisuuksia päästä mukaan maailmaan. Sille on todellinen kasvava tarve. Ilmastokriisi on totta myös ja ennenkaikkea nuorten elämässä ja huolettaa taatusti yhtä paljon kuin paineet oikeanlaisen työpaikan löytämiseksi.

Teppo on tarkoitettu oppilaille, joita koulu kouluna ei oikein palvele. Siinä kannustetaan ihmisiä lähtemään liikkeelle, tarttumaan oman elämänsä vipuun, liittymään mukaan maailmaan, toimimaan osana tätä yhteiskuntaa ja uskomaan omaan tulevaisuuteensa. Teppoa suositellaan niin heille, jotka tähtäävät lukion kautta jonkun tietyn alan huippuosaajiksi kuin heille, joilla ei ole elämässä oikein suuntaa.
Kuulostaa tutulta. Ilmastokasvatuksen tavoite on tismalleen sama.
Pitääkö meidän odottaa siihen, että ilmastotunteet muuttuvat apatiaksi ja toivottomuudeksi vai voisimmekohan herätä ja lähteä liikkeelle jo nyt? Voimmeko luoda kouluun rakenteen, joka on kaukaa viisas ja tarttuu tulevaisuuden ongelmaan jo ennen kuin se ehtii roihahataa liekkiin?

Nähtävästi se ON mahdollista.

Ruusiksen posse ilmastolakossa. Osa porukasta. Lakkoon osallistui 20% meidän koulun nuorista.