Ylämäki-alamäki... kiertotie


Ihmeellistä tämä touhu.

Jotkut asiat rullaavat niin, ettei perässä tahdo pysyä. Toiset eivät meinaa lähteä liikkeelle sitten millään. Ja monet jaksavat yllättää.

ROLLING!

Esimerkkinä vauhdikkaasta etenemisestä koulujen välinen yhteistyö. Muutama kuukausi sitten kysyin naapurikoulujen reaaliopeilta olisiko kiinnostusta yhtestyöhön oppilasaktivismin tiimoilta. Keksisimme vaan keinoja tuoda aktiiviset, maailmasta kiinnostuneet nuoret yhteen verkostoitumaan  ja miettisimme tapoja tukea heitä niin, että yhteisistä pohdinnoista tulee jotakin järkevää, maailmaan ja oppilaaseen itseensä positiivisesti vaikuttavaa toimintaa. Kaikki tämä osana koulutyötä ja opettajaa liikaa rasittamatta. Montaa kiinnosti ja kiinnostaa edelleen- koko ajan tulee lisää väkeä mukaan, Nyt listalla on 26 opettajaa ja 12 koulua. Se on mieletön määrä. Siis oikeasti ihan huikea määrä kiinnostusta.

Eilen meillä oli ensimmäinen oppilastapaaminen. Sitä ei suunniteltu mitenkään hirveästi, koska oli tärkeintä saada jotakin konkreettista liikkeelle nopeassa tahdissa ettei homma tössähdä. Hyvilläkin aluilla on tapana sammahtaa, jos ei ole nopeasti jotain näkyvää ja tuntuvaa tulosta ja uskoa jatkuvuuteen.
Onneksi on Antti. Kollega, joka pystyy joustamaan ihan mielettömiin suorituksiin ilman minkäänsortin näkyvää stressiä epämääräisyydestä. Koulut ilmoittivat tulijoista vielä edeltävän päivän iltanakin ja kaikille pystyin vastaamaan: "Tervetuloa!" Aamupäivän Antti keitti soppatykillä ruokaa lähes viisikymmenpäiselle oppilas- ja opettajalaumalle, jutusteli mukavia ja organiseerasi toimintaa. Bondailut sujuivat letkeissä tunnelmissa sisäpihalla ilman huolen häivää. Iltapäivällä pääsin minäkin mukaan omilta tunneiltani ja vedin kampanjointiin liittyvän ryhmätyön. Maailmanpelastuksellisia ideoita viuhui niin, ettei perässä meinannut pysyä.
Kotiin lähtiessä oppilaat halasivat toisiaan koulurajoista välittämättä ja lupasivat pitää yhteyttä.  Meillä Antin kanssa rutisi päässä jo jatkosuunnitelmat.

Ihan mieletöntä.

TAIKAA TOTAALIHILJAISUUDEN KESKELLÄ

Toiset asiat taas eivät meinaa lähteä käyntiin sitten millään. Aloitimme oppilaiden kansssa kouluruokailuun liittyvän kampanjan ja kerroin siitä rehtoreiden kokouksessa yli kaksi viikkoa sitten. Kuvittelin, että koulujen johtoryhmät ja rehtorit vastaisivat meille laajana rintamana. Toisin kävi. Kukaan ei vastannut. Voi olla, että asetin sanani väärin tai koulun väki ei ollut vielä valmis kuulemaan kollektiivisesta hiljaisuudesta ja ilmastokasvatuksen tarpeesta saati liharuuan radikaalista vähentämisestä. Voi olla, että jotain tapahtui näkymättömissä ja antaa odottaa itseään. Vei paljon energiaa toipua ja muistaa, että aina asiat eivät tosiaankaan mene ihan toivotulla tavalla ja silti on jaksettava jatkaa eteenpäin.
Onneksi on some, jonka kautta saimme palautetta ja homma jatkuu. Onneksi on myös huikea rehtori, jonka kanssa keskustellen löytyi jatkoaskelia. Ehkä se siitä!

Oikeastaan en ole enää edes kovin huolissani lopputuloksesta, sillä tähän väliin ilmestyi taianomainen, suunnittelematon askel.
Jostakin väsymyksen ja alituisesti sinkoilevan mielen yhdistelmästä pulpsahti pintaan aivan ihastuttava ajatus. Istuin aamubussissa ja väsytti. Olimme oppilaiden kanssa puhuneet mielipidekirjoituksen lähettämisestä Hesariin, mutta kaikkia aikalailla tuntui väsyttävän ja into oli kadoksissa. Itsestäni tuntui, ettei oikeita sanoja löytyisi ilman ylimaallista ponnistelua. Sitten tulikin mieleen aiempi keskustelu rehtorin kanssa. Ja siitä syntyi ajatus.

Lopputulos; ysiluokkalainen Ada istui rehtorin kanssa alas ja he kirjoittivat kaksistaan mielipidetekstin koulun roolista ilmastokriisissä. Olen aika varma, että rehtorin huoneen oven alta hohti jotakin ylimaallista toivon ja upeuden valoa, kun nuo kaksi keskittyivät vuoropuheluunsa tasavertaisina. Maailmaa rakennettiin paremmaksi yhdessä, kahdesta eri näkökulmasta ja kahdella eri äänellä.

Tekstistä tuli ihana ja kumpikin osapuoli vaikutti tyytyväisiltä, jopa liikuttuneilta kohtaamisesta. Vaikkei Hesari edes ymmärtäisi julkaista tekstiä on se jo osoittanut voimansa. Koin IKIGAI-momentin, vaikken ollut edes läsnä.

VAPAUTTAVA PETTYMYS

Hain tutoriksi enkä tullut valituksi. Olin jo kuvitellut, kuinka ensi lukuvuonna yhden päivän viikossa voisin kiertää kouluissa tukemassa opettajia ilmastokasvatukseen liittyvissä haasteissa. Suunnittelin koulutuskokonaisuuksia ja työpajoja ja unelmoin kohtaamisista, joissa yksittäinen opettaja tai kokonainen koulu pääsisi oleellisen askeleen eteenpäin tuellani. Uskon vahvasti edelleen siihen, että jokaikisessä koulussa on tahtoa ja valmiutta tarttua toimeen ilmastokriisin ratkaisemiseksi eikä tässä tarvita mitään megalomaalisia pilotteja ja uusia materiaaleja. Tarvitaan aikaa ja rohkeutta ja ihminen, joka pyytää pysähtymään. 
Olisin ollut valmis oppimaan matkalla ja hyvin kiinnostunut kuulemaan kollegojen arvoista ja ajatuksista myös naapurikouluissa. Olisin ollut hyvä valinta.

Petyin.

Mutta melkein samantien, ehkä hiukan yllättäen, olo keveni. En tunnekaan katkeruutta tai painoa niskassani vaan vapautuneisuutta! Voinkin tehdä ensi vuonna oppilaiden kanssa taas varjoteatterin tai muun taidepläjäyksen, kun aikaa jää enemmän. Voinkin ihan rauhassa odottaa ja tarjoutua samaan (tai mikä nyt mahtaakaan olla tulevaisuudessa oleellista...) rooliin myöhemmin, koska tutoreita haetaan vain korkeintaan kerran vuodessa. 
Ihana tauko. 

Luin ihmisestä, joka vastoinkäymisiä ilmastotyössä kohdatessaan ajatteli hautakiveään. Hän halusi, että siinä lukisi "At least she tried". Liityn hänen heimoonsa ja julkaisen tähän hakemukseni tutoriksi. Jääköön historiaan. Opettelen samalla itselleni hymähtelemisen taitoa- ehkä luen sen myöhemmin ja ajattelen, että oli tuokin aikaa kun ajattelin noinkin naivisti/väärin/kummallisesti... tai ihanasti. 

At least I tried.

_______________________________________________________________________

Tämä on hakemus tutor-opettajaksi.


Nimeni on Sanni Virtanen ja olen toiminut täällä Ruusuvuoressa kuvataiteen lehtorina pian 20 vuotta. Pari vuotta sitten valmistuin myös ympäristökasvattajaksi (AMK, Sykli) ja olenkin enenevissä määrin liikkunut ilmastokasvatuksen, ekososiaalisen sivistyksen ja kaikenmaailman maailmanpelastuksellisten projektien ja kokonaisuuksien suuntaan työssäni. Olen aktiivisesti mukana erilaisissa ilmasto- ja ympäristökasvatuksen hankkeissa myös oman koulun ulkopuolella. Alan olla vahva tekijä ja osaaja alalla. 
Perustamani Korso Valittaa- kerhon edesottamuksista voi lukea kotisivuiltamme www.51.fi/korso 

Tutor-toiminta kiinnostaa minua vaikka onkin hiukan epäsalvää mitä kaikkea toimintaan voi sisällyttää. Vaikka, edelleen teen töitä lähinnä oppilaiden kanssa olen viimeaikoina siirtynyt selkeästi ajattelmaan opettajia, opettajuutta ja koulun roolia ilmastokriisin keskellä.

Tässä neljä ajatelmaa, joista saattaa olla pohjaa tutor-toiminnalle:



1) ILMASTOKASVATUS

Uskon, että jokaisessa koulussa on kasvava tarve tarttua ilmastonmuutokseen nykyistä selkeämmin sävelin. Aikuisista jopa 90% on tutkimusten mukaan huolissaan nykyisestä maailmantilasta eivätkä opettajat tee tässä poikkeusta. Nuoretkin etsivät omaa paikkaansa maailmassa, joka muuttuu silmien alla ja aiheuttaa myös pelonsekaisia tunteita. Koulun väki haluaa liittyä ratkaisijoiden joukkoon, mutta kiire ja arjen hektisyys vaikeuttavat toimeen tarttumista eivätkä hyvät käytänteet ja ideat liiku koulujen välillä toivotulla tavalla. Koulussa vallitsee kollektiivinen hiljaisuus, jonka ikävä kääntöpuoli näyttää olevan se, että monen oppilaan ja opettajan mielestä "kaikki tietää, mutta kukaan ei tee mitään". 
Tutorina voisin koota yhteen eri koulujen mietteitä ja järjestää tapaamisia. joissa ihmiset pääsevät tapaamaan toisiaan.  Voisimme yhteistuumin lähteä rikkomaan hiljaisuutta, joka on myös työhyvinvointia tuhoavaa.

Näen, että kokoamalla voimamme ja aiheesta kiinnostuneet opettajat meillä on mahdollisuus tehdä sensortin ilmastoteko, että Suomella on kaikki syyt esitellä Vantaa erinomaisena esimerkkinä ilmastokasvatusen uusista tuulista EU-puheenjohtajakauden päätteeksi. Vaikkei mitään näin suureellista ehtisikään tapahtumaan olen varma, että kouluissa on tarve lähteä liikkeelle, yhdessä. Epäilemättä joissakin kouluissa mielenkiintoa on enemmän kuin toisissa, mutta jokainen askel on askel eteenpäin ja yksittäisen opettajan kannalta jo pelkkä verkostoituminen muiden ilmastokriisistä huolestuneiden kanssa voi olla erittäin merkityksellinen tapahtuma. 

Ilmastonmuutos on ilmiönä monimutkainen ja kimurantti, se risteilee laaja-alaisen osaamisen kaikilla osa-alueilla ja on taatusti monialainen. Uskon, että opetttajilla on halu ja tahto tuoda ilmastokasvatusta opetukseen, mutta välineet ovat hukassa ja rohkaisua kaivataan.

2) RUUSUVUOREN RADIKAALI TOIVO

Täällä Ruusuvuoressa meillä on nousussa ajattelu, joka on aiheuttanut kiinnostusta muissakin kouluissa ja ympäristökasvatuksen kentällä. Olemme päättäneet kääntää ilmastokriisin ympäri siten, että se nähdään vipuvartena kohti parempaa koulua. Kotisivuilta voi käydä kurkkaamassa minkälaisia koulun arvomaailmaa alleviivaavia ja suoraan toimintakulttuuuriin vaikuttavia hankkeita meillä on meneillään. Erityisen innoissani olen tällä hetkellä Radikaali toivo -valinniasainepaketista ja koulujen välisestä yhteistyöstä.

Olen meidän koulusta ja opettajakunnasta mielettömän ylpeä ja jaan tietoa etenemisestämme mielelläni muillekin- myös silloin, kun asiat eivät mene aivan toivotulla tavalla. Toisteiseksi olen tehnyt näitä projekteja oman työn ohella ja aikaa on kulunut paljon. En jaksa loputtomiin tehdä "ylimääräistä" työtä sen mielekkyydestä huolimatta. Tutorina minulla voisi olla aikaa tehdä omia projektejamme näkyviksi ja jakaa niitä muiden koulujen kanssa paremmin.



3) TUTOR APUNA UNELMIEN JA KONKRETIAN VÄLIMAASTOSSA

Minä unelmoin koulusta, jossa niin aikuiset kuin nuoretkin löytävät enemmän merkitystä omaan elämäänsä yhteisen tekemisen kautta sekä oppimisesta, jossa ilmastokriisiin liittyvät tunteet otetaan tosissaan ja ihmisen tarve rakentaa parempaa maailmaa yhdessä muiden kanssa nähdään kirkkaasti. Olen varma, että muissakin vantaalaisissa kouluissa on paljon unelmia ja niiden esiintuominen on tärkeää. Ulkopuolinen tutor voisi olla avuksi arvokeskustelun alullepanijana ja jäsentäjänä.

Vaikka unelmat ovat usein idealistisia olen konkretian alleviivaaja. Mitään ei tapahdu ellemme löydä tapaa muuttaa koulun toimintakulttuuria kunkin koulun omista lähtökohdista käsin sellaiseen suuntaan, johon opettajakunta itse uskoo ja joka ei lisää opettajan työmäärää kohtuuttomasti.
Tutorina voisin auttaa kouluja pysähtymään miettimään omaa arvomaailmansa ja unelmiaan yhteiseen OPSiin peilaten. Sitten voisimme etsiä yhdessä tapoja, joilla toimintakulttuuri muuttuu haluttuun suuntaan konkreettisesti ja arkipäivän realiteetteja kunnioittaen. Olen pohtinut näiden kahden; unelmien ja koulun arkipäivän yhdistämistä paljon ja tunnen, että minulla on siihen annettavaa. 


4) KOULUJEN VÄLINEN YHTEISTYÖ

Koulujen välinen yhteistyö positiivisen oppilasaktivismin nostattamiseksi on jo lähdössä liikkeelle ja sillä on potentiaalia kasvaa. Mukana on opettajia yli kymmenestä vantaalaisesta koulusta ja jatkuvasti löytyy lisää kiinnostusta. On mahtavaa tavata porukkaa naapurikouluista ja lähteä luomaan yhdessä jotakin uutta. Vantaalla on töissä mielettömän ammattitaitoista väkeä, mutta porukka tarvitsee edelleen jonkun, jolla on aikaa kutsua ihmiset koolle ja pitää homma liikkeessä. Tutorina voisin keskittyä varmistamaan, että hyvä alku saa arvoisensa jatkon.

----------------------------------
Nämä ajatukset epäilemättä kaipaavat vielä rajaamista, hiomista ja selkeyttämistä eivätkä ehkäpä sellaisinaan sovi suoraan tutor-kentälle. Uskon niissä olevan kuitenkin paljon potentiaalia ja olen itse valmis tekemään töitä päättäväisesti asian eteen. 
Ehdottamani aihepiirit osunevat parhaiten laaja-alaisen osaamistiimin alle, mutta näen yhtäläisyyksiä myös tunne- ja vuorovaikutustaitoihin. 

Olisi kiinnostavaa ja innostavaa päästä kuulemaan kollegoiden mietteitä ja lähteä yhdessä muokkaamaan sellaista tutor-pakettia, joka palvelee mahdollisimman monenlaisia kouluja ja saa positiivista muutosta aikaan niin opettajissa, oppilaissa, koulun arkipäivässä kuin koko  maapallossakin. 

Jään toiveikkaana odottelemaan vastaustanne.
Ystävällisin terveisin



Sanni Virtanen, 
Ruusuvuoren koulu

---------------- 

Ja sitten suunnittelemaan uutta varjoteatteria. Sekin on tärkeää ja ihanaa.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mahtavat meemit

Rehtorin ja Adan mielipidekirjoitus

Sademetsään samantien